100166e5 e276 43bd a3d3 4fd05b8059c0

TULEVAISUUTTA RAKENTAMASSA

Suomen Erityisjäte Oy on panostanut viime vuosina vahvasti kasvuun ja laajenemiseen. Vuonna 2019 yritys teki mittavia investointeja Forssaan, Kangasalle ja Poriin.

H

aluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja kehittää omaa toimintaamme”, Suomen Erityisjätteen toimitusjohtaja Jukka Manskinen kertoo. ”Tavoitteenamme on kasvaa ja meille on tärkeää tehdä se ekologisesti ja kannattavasti.”

“Investoinnit mahdollistavat sen, että voimme palvella ja tehdä yhteistyötä siellä, missä asiakkaammekin ovat. Vastuullinen toiminta vaatii jatkuvaa kehittymistä ja me haluamme edistää jätteiden käsittelyn valtakunnallisia ja kansainvälisiä kiertotaloustavoitteita”, jatkaa Manskinen.

Voimalaitosten tuhkien käsittelyä

Porin Peittoon kierrätyspuistossa sijaitseva Marinkorven käsittelyalue tukee yrityksen pitkä aikavälin strategiaa kaikin tavoin. Uuden käsittelyalueen myötä Suomen Erityisjäte pystyy käsittelemään ja hyödyntämään kolmessa käsittelypaikassaan vuodessa noin 500 000 tonnia pilaantuneita maita ja erilaisia teollisuuden jätteitä ja sivutuotteita. Marinkorven alueella yhtiö panostaa erityisesti jätteenpolton tuhkien käsittelyyn.

“Marinkorpi mahdollistaa tuhkan käsittelyn huomattavasti isommassa mittakaavassa, kuin muilla käsittelyalueillamme. Alueella tullaan käsittelemään erilaisia voimalaitosten lentotuhkia”, kertoo Suomen Erityisjätteen liiketoimintajohtaja Pasi P. Virtanen.

“Alueen varsinaiset rakennustyöt aloitettiin viime vuoden elokuun puolivälissä. Pyrimme käyttämään pohjan rakennustöissä mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja tekninen toimivuus huomioiden. Alueelle on nyt rakennettu toinen vesiallas, halli, käsittelykenttä ja muuta tarvittava infraa”, jatkaa Virtanen.

Ensimmäiset käsiteltävät materiaalit vastaanotettiin Poriin helmikuussa ja täydessä toiminnassa alueen on tarkoitus olla vuoden 2020 syksyllä.

“Suunnitelmien mukaan alue liitetään kunnalliseen viemäriverkkoon loppuvuodesta. Tällä hetkellä alueelle rakennetaan loppusijoitusaluetta vaaralliselle ja tavanomaiselle jätteelle. Töitä on riittänyt, mutta samalla olemme erittäin innoissamme. Näiden panostusten myötä kapasiteettimme kasvaa merkittävästi”, Virtanen sanoo.

Kasvustrategian tukena

Tarastenjärven kupeessa sijaitseva kiertotaloustoimijoille tarkoitettu Tarasten Kiertotalousalue on 155 hehtaarin kokonaisuus, josta Suomen Erityisjäte Oy omistaa 60%. Panostus valtakunnallisesti merkittävään kiertotalouden keskittymään on ollut ennen kaikkea sijoitus kasvaviin markkinoihin ja mahdollisuuteen palvella asiakkaita entistä paremmin ja tehokkaammin.

“Kiertotalouden merkitys liiketoiminnalle kasvaa jatkuvasti, eikä vain materiaalien tehokkaassa käytössä, vaan myös yritysten toiminta- tuote- ja palvelumalleissa. Yhä enemmän on tarvetta palvelukokonaisuuksille, joilla materiaalien vastaanotto, varastointi ja käsittely voidaan hoitaa turvallisesti, tehokkaasti ja vastuullisesti”, kertoo Manskinen.

Asiantuntemuksella kansainvälisille markkinoille

Suomen Erityisjäte laajentaa toimintaansa myös kansainvälisillä markkinoilla. Yritys on tehnyt sopimuksen jätteenpolton pohjakuonan käsittelystä Kaunasissa, Liettuassa. Yhteistyökumppanina Liettuassa toimii UAB “Kauno švara”

“Olemme erittäin tyytyväisiä alkavasta yhteistyöstä UAB Kauno švaran kanssa”, kertoo Manskinen.

“Voimme osaltamme olla edistämässä kansainvälisiä kiertotalousalueita ja viedä osaamistamme myös kansainvälisille markkinoille.”

Suomen Erityisjäte Oy on vuonna 2004 perustettu jätteenpolton pohjakuonien, pilaantuneiden materiaalien ja vaarallisten jätteiden käsittelyn ja turvallisen loppusijoituksen sekä raaka-aineiden hyödyntämisen asiantuntija. Yrityksen toimipisteet löytyvät Forssasta, Kangasalta, Lahdesta ja Porista.

Yrityksen omistajat ovat Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy (51 %) ja Kuusakoski Oy (49 %). Suomen Erityisjäte Oy on osa LHJ Groupia.

www.erityisjate.fi

Mainos