D6f2bd59 fd99 45b4 ae49 23e8ab296660

Innovatiivinen Oma Häme teki työnteosta mukavampaa

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella otetaan hyödyt irti uudesta organisaatiosta. Lääkärin työhön on tulossa entistä enemmän valinnanvapautta ja vastakehitetty sijaispooli turvaa työn.

T

ULLESSAAN töihin erikoissairaanhoidon sairaalapalveluiden tulosalueylilääkäri Kati Kortelainen ajaa pyöränsä lämmitettyyn ja lukittuun parkkihalliin. Jos pyörässä olisi vikaa, viereinen pyörähuolto korjaisi sen.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella eli Oma Hämeessä kannustetaan työmatkaliikuntaan pienin teoin. Isompiakin tekoja on suunnitteilla ja osin jo toteutettuna. Niiden tavoitteena on lisätä lääkärien työhyvinvointia.

”Työhyvinvoinnin perusta on, että jokainen voisi keskittyä enemmän siihen, mistä nauttii. Joku rakastaa perustyötä, haluaa lausua kuvia ja vastaanottaa potilaita. Joku toinen kaipaa enemmän vaihtelua, joten työnantajan tulee olla joustava ja tarjota uusia mahdollisuuksia”, Kortelainen sanoo.

Oma Hämeessä kehitetään jatkuvasti urapolkuja sujuvammiksi.

”Koska olemme nykyään samaa työnantajaa, monipuoliset urapolut on helpompi luoda. Voi tehdä jaksoja terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa. Lisäksi terveyskeskuksissa on varsin hyvä mahdollisuus räätälöidä tehtävänkuvia”, perusterveydenhuollon avopalveluiden tulosjohtaja Tiina Merivuori pohtii.

Sijaispooli turvaa työn

Oma Hämeessä kehitettiin sijaispooli, joka yhdistää keikka- ja virkalääkärin työn parhaat puolet. Se koostuu vakituisessa työsuhteessa olevista lääkäreistä, jotka hoitavat sijaisuuksia.

”Koska samantyyppistä työtä tekeviä on useampia, he muodostavat vertaisryhmän. Sijaisten ei tarvitse sinkoilla 18 terveysasemalle vaan heidän toimialueensa muodostuu muutamasta terveysasemasta”, Merivuori kertoo.

Toki Oma Hämeessäkin tunnetaan alan yleiset haasteet ja riittämättömät resurssit.

”Tärkeää on vahvistaa perusterveydenhuoltoa, ennaltaehkäisyä ja turvata hoidon jatkuvuus. Sen myötä erikoissairaanhoidon kuormitus on maltillisempaa”, Merivuori pohtii.

Haasteista huolimatta Merivuori ja Kortelainen ovat iloisia työyhteisöstään. ”Oma Hämeessä on älyttömän hyvä, yhteen suuntaan katsova innovatiivinen johtoporukka. Täällä halutaan aidosti madaltaa raja-aitoja ja pitää potilas keskiössä. Olemme menossa hyvään suuntaan ja meillä on yhteinen näky”, Kortelainen sanoo.

Yllä olevassa kuvassa: ”Tavoittelemme ainakin perusterveydenhuollon puolella sitä, että lääkärin työpanos kohdentuu entistä paremmin lääkärin työhön”, Tiina Merivuori ja Kati Kortelainen toteavat.

Mainos