7cab2010 ddb3 423e a801 f3c892207564

Parisuhteen kysymyksiin kannattaa hakea rohkeasti apua ammattilaiselta

”Yhä useampi pari hakeutuu nykyään perheneuvontaan. Parisuhteen haasteisiin haetaan kuitenkin edelleen usein apua vasta, kun ongelmat ovat kasautuneet ja selvittäminen on työlästä”, psykoterapeutti ja Helsingin seurakunnan perheneuvoja Helena Toppari harmittelee.

P

arisuhteen ongelmiin herätään Helena Topparin mukaan entistä paremmin, mutta edelleen turhan usealle avun hakemisen kynnys on suuri. On totuttu pärjäämään omin keinoin, mutta ongelmat kasaantuvat, riidat kulkevat samoilla vuorosanoilla ja lopulta tuntuu, että suhde on umpikujassa. Ulkopuoliselta ammattilaiselta saa näkökulmia puheyhteyden löytämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.

”On tilanteita, joissa henkilökohtaisen kasvun mahdollistamiseksi ainoa vaihtoehto on ero. Usein kuitenkin kadotettu yhteys voidaan palauttaa”, Toppari alleviivaa. Yleisimpiä perheneuvontaan tulon syitä ovat vuorovaikutusongelmat, erokysymykset ja elämänvaihekriisit.

Kun kahdestaan ei päästä tilanteessa eteenpäin, on oikea hetki turvautua ammattiapuun. Mitä aikaisemmin kissa nostetaan pöydälle, sitä nopeammin yhteinen sävel on mahdollista jälleen löytää: ”Terapia voi kestää yksittäisistä konsultaatiokäynneistä jopa pitkään paripsykoterapiaan.”

Silloinkin, jos eropäätös olisi jo tehty, neutraalissa ilmapiirissä keskustelu voi auttaa tulevaisuuden yhteyden luomisessa: ”Lasten tilannetta ja eron syitä on hyvä työstää.”

“Molempien tarinat kuunnellaan ymmärtämisen kautta.”

On tärkeää, että keskusteluapuna toimii koulutettu henkilö – vertaistuki on asia erikseen. Usein ensimmäistä terapiakertaa jännitetään turhaan ja jälkikäteen havaitaan, että ”hetkinen, tässähän on tila, jossa voin turvallisesti puhua”. Ammattilaisella on käytössään objektiiviset työkalut keskustelun johdattamiseen: Molempien tarinat kuunnellaan ymmärtämisen kautta.

”Yksi kerta ei velvoita mihinkään, kannattaa antaa sille mahdollisuus”, Toppari rohkaisee.

Perheneuvonta on avoinna kaikille pariskunnille

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perheneuvonta on maksutonta ja avointa kaikille. Koulutettuja kirkon perheneuvojia löytyy yli 40 paikkakunnalta ja kirkon perheneuvonnassa järjestetään myös terapeuttisia ryhmiä, infotilaisuuksia sekä parisuhdekursseja. Vuonna 2018 palveluja hyödynsi lähes 18 500 asiakasta.

Voit saada perheneuvojilta vinkkejä parisuhteen kysymyksiin myös kirkon Parisuhdeneuvolasta vauva.fi:ssa: vauva.fi/parisuhdeneuvola vauva.fi/rakkaudenammattilaiset

Mainos