F228c6c9 f1a0 4f3a 9986 6d0d8cd53e96

Viherkatto on näyttävä, olosuhteita parantava ja myös taloudellisesti järkevä ratkaisu

BMI Suomen tekninen päällikkö Markus Kalaoja.

K

attojen elinkaari sekä uudis- että korjausrakentamisessa on pitkä. Ei olekaan haitaksi miettiä, kuinka katoista tehdään niin teknisesti kuin muilta ominaisuuksiltaan kestäviä.

Viherkatoilla lisätään rakennetun ympäristön viihtyvyyttä ihmisten näkökulmasta, mikä on myös liiketaloudellinen etu. Tutkimuksissa on todettu viherkattojen lisäävän alueiden houkuttelevuutta, mikä nostaa kiinteistöjen arvoa.

”Viherkatoilla on esimerkiksi kaupunkien äänimaailmaa vaimentava merkitys. Ne myös viilentävät ympäristöä. Ihmisten hyvinvointi paranee senkin vuoksi, koska viherkatot sitovat ilmasta pölyä ja muita pienhiukkasia”, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Birgitta Pollari BMI Suomelta, joka on Suomen johtavia viherkattorakentajia.

Viherkatto tulisi aina huomioida, kun rakenteita suunnitellaan mutta kevyellä viherkattoratkaisulla saadaan helposti jo näyttävyyttä ilman että rakennevahvuudet muuttuvat olennaisesti:

”Esimerkiksi maksaruohoa käyttäen viherkatto painaa märkänä 40–60 kg/m2 . Viherkatot suojaavat kattorakenteita myös UV-säteilyltä, mikä pidentää niiden elinkaarta”, BMI Suomen tekninen päällikkö Markus Kalaoja kertoo lisää eduista.

Viherkatto ei ole tänä päivänä harjakattoisiltakaan rakennuksilta poissuljettu vaihtoehto: ”Jos jyrkkyyttä on enemmän, kasveja on vain tuettava eri tavoin, ei sen ihmeempää. Rakennuksen poikkeuksellinen muoto tai malli eivät estä viherkaton laittamista.”

”Rakennuksen poikkeuksellinen muoto tai malli eivät estä viherkaton laittamista.”

Viherkatoilla käytettävä kasvillisuus valikoituu kohteen ja toiveiden mukaan. Kevyen painonsa vuoksi suosittu maksaruoho on helppohoitoista ja näyttävää: ”Maksaruoho mukautuu katon olosuhteisiin ja eri aikaan kukkivat lajikkeet tekevät katosta luonnollisen ja elävän.”

Vaikka viherkattojen uusi tuleminen on käynnistynyt muualta maailmasta, eivät ne ole uusi asia Suomessa: ”Meillä on vuosikymmenten kokemusta viherkatoista ja autamme mielellämme asiakkaitamme kaikissa vaiheissa heidän miettiessä viherkattoratkaisuja. Niitä on aina tehty enemmän tai vähemmän esimerkiksi pihakansiin, jotka ovat teknisesti kattoja. Tuore ja merkittävä viherkattokohteemme on Pasilan Triplakeskus, missä olemme vastanneet myös muusta vedeneristyksestä”, Kalaoja päättää.

Viherkatoilla saavutetaan lukuisia hyötyjä:

  • Luo lisää viihtyisyyttä ja esteettisyyttä tuomalla luontoa kaupunkiympäristöön
  • Auttaa hulevesien hallinnassa sitomalla sadevettä
  • Energiatehokas lämmöntasaaja: parantaa lämmöneristystä ja viilentää helteellä
  • Toimii hiilinieluna, kun kasvit muuttavat hiilidioksidia hapeksi
  • Puhdistaa ilmaa sitomalla hiukkaspäästöjä ja suodattaa pölyä sekä vaimentaa melua
  • Suojaa katon vedeneristystä ja pidentää sen käyttöikää
  • Kiinteistön arvo ja houkuttelevuus vuokralaisten näkökulmasta kasvavat

www.bmigroup.com/fi

Mainos