487bedca e008 4f98 828d 39a751e6bdbe

Espoossa halutaan lääkärivirat täyteen

Espoon kaupungin terveyspalvelujen johdon tahtotila on voimakas ja konkreettiset toimenpiteet tuottavat tulosta. Espoon terveyskeskuksissa on tulossa kaksi uutta lääkärinvirkaa auki ja tarjolla on erilaisia ja eripituisia sijaisuuksia. Työn tueksi tarjotaan moniammatillista konsultaatiotukea. Käytössä on omaan työhön vaikuttamisen koko keinoarsenaali työaikajoustosta tutkimusvapaisiin. Myös hoidon jatkuvuuteen panostetaan. Espoon terveyspalvelut haluaa olla kärkisijalla lääkäreiden työnantajana – koulutuspaikkana se on jo sitä.

Espoon kaupungin terveyspalvelujen johtava ylilääkäri Anu Mustakari katsoo selkeästi tulevaisuuteen: ”Meillä on 133 virkaa ja haluamme ne kaikki täyteen. Haluamme tarjota lääkäreillemme niin hyvät työmahdollisuudet, että ajatus ́Espoosta eläkkeelle ́ toteutuu yhä useamman kohdalla.”

Ajatus ei ole ollenkaan utopiaa. Espoo kaupunkina sijaintineen, palveluineen ja asumismiljöineen on kiistatta Suomen parhaita, elämäntilanteesta riippumatta. ”Työmahdollisuudet lääkäreillämme ovat todella monipuoliset ja uran aikana pääsee tekemään mitä moninaisimpia tehtäviä oman mielenkiinnon mukaisesti painottuen”, Mustakari sanoo.

Tukea ja kehitysmahdollisuuksia sekä hoidon jatkuvuuteen panostamista

Hän korostaa lääkäreiden kuuntelemista. ”Tunnemme heidän päivittäistyönsä kipupisteet. Olemme onnistuneesti kehittäneet perehdytystä, koulutusvaiheen henkilökohtaista ohjausta, ammatillisen kehityksen valmentavaa tukemista ja kokeneen kollegan tarjoamaa konsultaatioapua. Olemme myös lisänneet joustoa sekä osa-aikatyön että tutkimusvapaiden puitteissa.”

Hoidon jatkuvuus, vaikuttavuus ja työn mielekkyys ovat selvästi Mustakarille sydämen asia: ”Teemme kaikkemme, jotta hoidon jatkuvuus lisääntyy alueellisen vastuun ja moniammatillisen tiimityöskentelyn myötä. Näin lääkäri näkee hoitonsa vaikutukset, seuraa asettamaansa diagnoosia ja sairauden hoitolinjaa, oppii ja pääsee syventämään kokemustaan”, Mustakari lisää.

Henkilökunta saa Espoossa kehittää itse omaa työtään. ”Tiimimalliprojektissakaan emme ole valinneet valmista mallia vaan meillä on siinä valmentava kehitysote.”

Koulutuspaikkana Espoon terveysasemat jo kärkisijoilla

Koulutuspaikkakyselyssä Espoon terveyskeskus sai viime vuonna kokonaisuudessaan neljä tähteä, Espoonlahti täydet viisi. ”YEK-vaiheen lääkäreille ja yleislääketieteeseen erikoistuville on omat koulutusohjelmansa. Kaikille koulutusvaiheessa oleville on nimetty oma ohjaaja.”

Espoo kehittää erittäin päämäärätietoisesti terveysasemiaan ja aikoo saada lääkäreiden virat täyteen. ”Teemme kovasti töitä sen eteen, että kaikki vakanssit täyttyvät. Näin työkuorma tasaantuu kaikilla lääkäreillä”, Mustakari painottaa.

Kiinnostuitko Espoon monipuolisesta työtarjonnasta?

Ota yhteyttä laakariksi@espoo.fi – odotamme yhteydenottoasi.

Mainos